Elokuvateatteri Kinola avattiin joulukuussa 1927 vastavalmistuneessa Maamiesten Kauppa Oy:n talossa Yliopiston- ja Kauppiaskatujen kulmassa. Klassismia edustavan elokuvateatterin arkkitehtinä oli Väinö Toivio. Käynti teatteriin oli Kauppiaskadun puolelta siten että samasta ”kongista” mentiin sekä elokuvateatteriin että talon E –portaaseen. Alkuvaiheessa Kinolan sisäänkäynti oli melko vaatimaton, yhden kerroksen korkuinen ilman katosta, mutta ehkä 1930 –luvulla sisäänkäyntiä muutettiin kahden kerroksen korkuiseksi ja sen yläpuolelle tehtiin katos. Tällaisena Kinolan / Formian sisäänkäynti säilyikin sitten loppuun asti.
Kinolan perustava yhtiö oli Oy Turun Kino, jonka takaa löytyi helsinkiläinen elokuva-alan henkilö Juho Rannikko ja hänen poikansa Yrjö ja Onni. Heidän omistuksessaan Kinola oli aina vuoteen 1966, jolloin se myytiin Oy Kinostolle.
Kinolaan tuli aluksi 500 istumapaikkaa. Parveketta ei ollut, mutta erikoiset permantoaitiot kylläkin. Kun Kinosto remontoi teatteria vuonna 1966, permantoaitiot poistettiin ja paikkaluvuksi tuli isompien istuimien myötä 474. Myös teatterisalin ilme muutettiin ”nykyaikaisemmaksi” yrittämällä häivyttää vanhaa interiööriä. Seuraava korjaus tapahtui vuonna 1979, jolloin puolestaan palautettiin teatterin alkuperäinen sali näkyviin permantoaitioita lukuun ottamatta. Istuimet vaihdettiin taas, ja uusi paikkaluku oli 375, jollaisena se säilyi loppuun asti.
Teknisiä uudistuksia Kinolassa tehtiin myös ahkerasti. Kinola oli ensimmäinen turkulainen elokuvateatteri jossa oli alusta alkaen kaksi projektoria, eli esitykset olivat väliajattomia. Myös käynti konehuoneeseen ulkokautta oli alusta alkaen tehty. Alkuaikojen koneista ei ole tietoa, mutta 1930-1940 lukujen vaihteessa Kinolaan hankittiin aikansa huippukoneet, saksalaiset Ernemann VIIB:t, joita käsitteli mm. Sirkka Karhunen, ainoa naiskoneenhoitaja Turussa. Nämä VIIB:t palvelivat Kinolassa vuoteen 1955, jolloin teatteriin hankittiin taas uudet Ernemannit, nyt mallia X eli kympit sekä asennettiin myös CinemaScope –laajakangas. Uudet koneet edustivat 1950 –luvun huippua. Nämä kympit palvelivat Kinolassa vuoteen 1970 jolloin konehuoneeseen asennettiin aiemmin Helsingissä palvelleet Philips –koneet ja 70mm esitysmahdollisuus. Viimeinen koneenvaihto Formiassa tehtiin vain noin kaksi vuotta ennen lopettamista, jolloin Philipsit korvattiin melkein uusilla italialaisilla Victoria –koneilla.
Formiaksi keväällä 1979 muuttunut Kinola säilyi viimeisenä vanhanajan isona elokuvateatterina Turussa. Finnkinohan oli muutosten vuosina 1980-luvun lopulla pistänyt kiinni muut isot teatterit. Myöhempinä vuosina 1990 –luvulla mm. Titanic osoitti, että isoakin salia Turussa tarvitaan, eikä loppujen lopuksi Finnkino ei olisi halunnutkaan luopua Formiasta. Pakko tuli kuitenkin vuonna 2000: Kiinteistön omistava Verdandi oli tehnyt pohjoismaisen Sandrew-Metronome –yhtiön kanssa sopimuksen Formian sisäpihalle rakennettavasta 9-salisesta uudesta elokuvateatterikeskuksesta. Aluksi Formian kaunis sali piti säilyttää kompleksin sisällä yhtenä esityssalina, mutta toisin kävi: vaikka Formian puolesta kirjoiteltiin lehdissäkin, ja suojelupäätöstäkin valmisteltiin, niin kaivurit repivät tämän Turun elokuvahistorian pitkäikäisimmän elokuvateatterin maan tasalle. Se oli todellakin sääli, mielestäni anteeksiantamaton teko.
Tätä kirjoittaessa 2025 Kinolan/Formian salin kohdalla on KinoPalatsi multipleksin aulaa ja sali 1.
Omat muistelmat:
Formian konehuoneeseen oli helppo mennä. Porttikongista, jossa nyt on KinoPalatsin sisäänkäynti, mentiin sisäpihalle joka oli osin nykyisen teatterikompleksin aulan kohdalla. Sisäpihalla oli ovi konehuoneeseen ja siinä soittokello jota soittamalla koneenhoitaja Unto Nurmi tai Krister Nylund tuli avaamaan oven. Formiassa oli tuolloin isot Philipsin 35/70mm koneet, joita pidin ulkoisesti tavattoman kolhoina ja rumina masiinoina, mutta nätisti ne kylläkin kävivät. Aikanaan 70mm tekstikoneina olleet pikku-Philipsit oli tuossa vaiheessa viety konehuoneesta jo pois. Esitystekniikasta muistan sen, että CinemaScope – kuva oli Formiassa mahtavan kokoinen, mutta tavalliset laajakuvat esitettiin normaalikuvan kokoisena, eli lähes neliönä. Jos elokuva oli laajakuvatekstattu, kuva oli neliö ja tekstit tavallista ylempänä, jos se oli oikea laajakuva, koneenhoitaja siirsi koneellisesti ylä- ja alamaskeja kiinnipäin. Jossain vaiheessa, olisiko ollut viimeistään koneiden vaihdon aikana, Formiaan hankittiin uudet objektiivit ja laajakuvastakin tuli rehellisen kokoinen eli vain hieman Scopea kapeampi.
Myös aulatiloissa vierailin useasti, sillä siihen aikaan aulassa oli erillinen makeiskioski, jota piti teatterinhoitajana tuolloin toiminut Hannele Bergius omaan laskuunsa. Ystävystyin Hannelen kanssa niinkin hyvin, että käväisin jopa hänen kotonaan joskus kahvilla. Joskus Hannelen äiti Impi oli tuuraamassa makeiskioskissa joten hänestäkin tuli minulle tuttu.
Elokuvissa en Formiassa käynyt pikkupoikana muistaakseni ollenkaan, vaikka siellä meni hyviä elokuvia kuten Lauantai-illan huumaa ja ET, jonka lippujonot ulottuivat teatterin ovelta Yliopistonkadulle saakka. Vasta vanhempana kävin elokuvissa siellä, kaikkien elokuvien nimiä en muistakaan. Kerran treffattiin kaverini Kuselan kanssa kaksi tyttöä ja vietiin ne Formiaan leffaan paremman puutteessa. Tyttöjen nimet muistan, mutta en elokuvaa. Titanicin kävin katsomassa Formiassa vuonna 1998, ja muistan ettei elokuva tuntunut lainkaan niin pitkältä mitä se loppujen lopuksi oli.
Mielestäni Formia oli Turun kaunein elokuvateatteri. Sehän oli avattu vuonna 1927, ja sali suorastaan huokui siististi entisöityä vanhan ajan elokuvateatterin tunnelmaa. Vanhoista puitteista huolimatta kaikki oli muuten nykyaikaista: äänet, istuimet, valkokangas, jne. Elokuvanautinto Formian ympäristössä oli sellaista, mitä yksikään muu nykyaikainen teatteri pysty tarjoamaan. Henkilökohtaisesti tunnen erittäin suurta mielipahaa, että tämä kuitenkin hyväkuntoinen vanha teatteri piti purkaa pois uuden KinoPalatsin tieltä, eikä siitä edes tehty uuteen multipleksiin esityssalia. Formia oli viimeinen vanha elokuvasali Turussa. Se olisi ansainnut tulla säilytetyksi. Ehdottomasti.
Formian muisteluihin voisin vielä lisätä, että kun isäni tapasi äitini, hän pyysi ensitreffeikseen äitiä elokuviin silloiseen Kinolaan. Jälkeenpäin isäni sanoi, ettei muista mikä elokuva se oli, mutta ”Porukkaa oli puolen salia”. Siinä sen elokuvamiehen ja elokuvateatterimiehen eron huomaa: elokuvamies on kiinnostunut elokuvasta, ohjauksesta, näyttelijöistä, taiteellisesta tasosta, jne., mutta elokuvateatterimiehelle on tärkeintä että porukkaa on salissa tarpeeksi.
