Pansion sos.dem. työväenyhdistys rakensi Pansioon uuden työväentalon 1950 –luvun alussa. Rakennustyö tehtiin aluksi talkoilla, mutta loppuvaiheessa käytettiin myös palkattua työvoimaa. Talo sai nimekseen Pansiola ja se valmistui käyttökuntoon 1951, vaikka rakennus jäi mm. sisävessojen osalta keskeneräiseksi.
Jo talon suunnitteluvaiheessa oli päätetty että muun toiminnan, lähinnä tanssien, ohella siellä ryhdytään myös esittämään elokuvia. Taloon rakennettiin siis myös elokuvakonehuone, josta elokuvat esitettiin saliin. Suunnittelussa tapahtui kuitenkin mittavirhe, eikä huone täyttänyt sen ajan minimikokovaatimusta. Tämän vuoksi toisessa kerroksessa olevaa konehuonetta jatkettiin salin suuntaan vajaan metrin, ja uloke tuettiin kahdella pilarilla salin puolelta
Näin oli syntynyt Turun toinen ”esikaupunkiteatteri”, 320 istumapaikan Kino Pansiola. Sen hoitamisesta vastasi aluksi yhdistyksen sihteeri Arvi Viljanen. Konehuoneeseen hankittiin kaksi Agan konetta, joten esitykset olivat tauottomia. Salin istuimet olivat 5 penkin ryppäissä, koska tanssien ajaksi istuinrivit piti saada poistettua. Valkokangas oli rullalla näyttämön yläpuolella, josta se veivillä laskettiin alas elokuvien ajaksi. Alkuun vakituiset elokuvaesitykset Pansiolassa olivat sunnuntaina päivällä sekä tiistai- ja torstai-iltaisin. Ohjelmistossa oli uudehkoja elokuvia heti keskikaupungin teattereiden jälkeen, mutta pansiolaiset olivat käyneet katsomassa ne jo keskustassa. Tästä johtuen Kino Pansiolan toiminta oli alkuun tappiollista, ja yhdistys joutui myymään molemmat melkein uudet projektorinsakin. Tilalle hankittiin Kansan Elokuva Oy:n kautta yksi huokeampi italialainen Victoria-kone. Yhteen koneeseen siirtyminen merkitsi kylläkin ”takapakkia” tekniikassa, sillä nyt Kino Pansiolan esityksissä olivat pakolliset kelanvaihtotauot. Samalla muutettiin myös ohjelmistopolitiikkaa: esitykseen otettiin vanhempia kotimaisia elokuvia tai ulkomaisia klassikoita, joita ei oltu aikoihin nähty keskikaupungilla. Se tehosikin, ja pansiolaiset alkoivat käydä ahkerammin omassa kinossaan ja elokuvatoiminta piristyi.
Arvi Viljanen jätti Pansiolan vuonna 1954, ja hänen tilalleen taloon muutti elokuvakoneenhoitaja Voitto ”Voti” Aaltonen perheineen. Rouva Aaltonen oli talonmies, ja Voti hoiti elokuvapuolen. Pikkupoikana Casinon konehuoneessa haastattelemani Voti kylläkin sanoi, että ”Hiukan ne tuppasivat sitä politiikkaa sotkemaan siihen elokuvatouhuun”, tarkoittaen työväenyhdistystä. Ilmeisesti jotain vaikeuksia toiminnassa oli, sillä syksyllä 1955 yhdistys vuokrasi Kino Pansiolan toiminnan Suomi-Filmi Oy:lle Votin jatkaessa edelleen koneenhoitajana. Suomi-Filmin aikana Kino Pansiola sai enemmän mainontaa Turun Sanomissakin, kun ennen oli tyydytty ilmoitustauluihin Pansiossa. Suomi-Filmin aikana pääsääntöisiä esityspäiviä oli kaksi viikossa: sunnuntaisin pyöri ensin lastenelokuva ja sitten 2-3 näytöstä iltakuvaa, joka esitettiin vielä myös maanantaina. Joitakin menestyskuvia saattoi pyöriä kyllä useampanakin iltana.
Suomi-Filmin aika jäi kuitenkin syystä tai toisesta lyhyeksi. Ilmeisesti lokakuussa 1956 Suomi-Filmi luopui Kino Pansiolasta, ja työväenyhdistys jatkoi taas toimintaa. Elokuvat pyörivät kuitenkin 1950 –luvun lopulla säännöllisesti, joten toimintaa voidaan pitää jatkuvana ja vakaana. Ehkä aikana ennen televisiota Kino Pansiolalle oli sittenkin kysyntää, sillä Pansio oli oma yhteisönsä ja keskustaan oli kuitenkin matkaa.
Television tulo aivan 1950-luvun lopulla lienee suurimpana syynä siihen, että Kino Pansiolan toiminta alkoi silloin hiipua: väkeä ei enää riittänyt elokuviin. Samoihin aikoihin markkinoille olivat jo tulleet CinemaScope –laajakangaselokuvat, mutta Kino Pansiolaan ei Scope –elokuvien esitystekniikkaa milloinkaan asennettu. Tämä johti siihen, että ohjelmistosta tuli rajattua: kaikkea ei pystytty esittämään, vaikka olisi haluttukin. Lopulta vuonna 1961, kun TV oli jo löytänyt tiensä riittävään moneen pansiolaishuusholliin, Kino Pansiolan taru loppui kokonaan. Ainakin vielä vuoden 1961 elokuvateatterikalenterissa Kino Pansiola mainitaan, mutta vuonna 1962 se on jo poissa. Heti perään 1960 –luvun alussa Pansiolan tanssitkin lakkasivat, ja koko työväentalo muutettiin liiketiloiksi: Korkea sali jaettiin kahteen kerrokseen, joissa toimivat ainakin ompelimo ja kiillotuslaikkoja valmistava yritys.
1990 –luvulla kävin Pansiolan talossa, jossa toimi tuolloin baari. Kun kerroin, että olen katsomassa vanhaa elokuvien esityspaikkaa, baarissa istuneet ”pojat” innostuivat kertomaan, miten olivat itsekin nuorempina istuneet siellä elokuvissa, ja ”Ain sali ol ihan täys”. Huvittavaa, että vaikka elokuvia ei enää ollut, samat pojat istuivat Pansiolassa vieläkin.
Myöhemmin 2000 -luvulla Pansiolan talossa toimii vuokralla iso Osto- ja myyntiliike sekä Apu ja Kierrätys ry.
Vuoden 2015 toiseksi viimeisenä päivänä Pansiolan talon olemassaolo päättyi rajuun tulipaloon, joka tuhosi rakennuksen kauttaaltaan. Syttymissyy jäi ilmeisesti epäselväksi. Tätä kirjoittaessa 2025 tontti on yhä tyhjä: palojätteet on siivottu ja ympäristö on täysin puskittunut.
