Jari Mäkilä
Olen vuonna 1970 syntynyt, kolmannen polven elokuvateatteri-ihminen Salosta, alunperin Paimiosta. Ennen kun kerron itsestäni, lienee paikallaan ensin valottaa isäni ja isoisäni merkitystä elokuva-alalla, ja ainakin siihen että minuakin puri elokuvakärpänen.
Sukumme matka elokuva-alalle alkoi, kun isoisäni Väinö Mäkilä sai vahtimestarin toimen Paimion vanhasta Kinosta vuonna 1948. Teatteri vaihtoi majaa uuteen rakennukseen vuonna 1955, ja pappa seurasi mukana. Vuonna 1960 isoisästäni tehtiin teatterinhoitaja, joka vastasi nyt mm. filmien tilaamisesta ym. Elokuvateatterityössä pappa viihtyi tasan 40 vuotta, vuoteen 1988. Tällöin hän 80-vuotiaana tuumasi, että voisi kaiketi jo jäädä eläkkeelle.
Isäni Jukka sai kipinän elokuviin myös jo nuorena. Papan eli isänsä myötä hän sai vanhassa Kinossa paikannäyttäjän toimen sekä myös vaihteli elokuvamainoksia teatterin mainostauluihin. Vuonna 1958 isäni opetteli elokuvakoneiden käytön Paimiossa, harjoitteli siihen aikaan pakolliset 500 tuntia, ja ajoi elokuvakoneenhoitajan kortin Helsingissä 1960. Tästä lähtien isäni oli Paimiossa ovimiehenä sekä koneenhoitajana, kunnes häntä tultiin pyytämään Turun Kino-Palatsiin koneenhoitajaksi. Tästä alkoikin isäni pitkä ura koneenhoitajana Turussa, palvellen Kino-Palatsin lisäksi ainakin Ritzissä, Casinossa, Dianassa ja Juliassa.
Innostus elokuvateattereihin syttyi siis myös minussa jo pikkupoikana pyöriessäni isäni mukana Turussa mm. Kino-Palatsin ja Ritzin konehuoneissa. Sieltä tutkimusmatkani etenivät muihin turkulaisiin elokuvateattereihin ja niiden konehuoneisiin, ja niinpä hieman yli 10-vuotiaana, ennen 1980 -luvun puoltaväliä, olin nuohonnut joka ikisen turkulaisen konehuoneen lävitse ja jututtanut vanhat koneenhoitajajermut juurta jaksain. Näistä jutusteluista sain arvokasta tietoa silloisten teattereiden lisäksi myös jo silloin lopetettuina olleista teattereista.
Suunnilleen saman ikäisenä opettelin käyttämään elokuvakoneita, ja ensimmäisen julkisen näytöksen esitin yksin 12-vuotiaana Paimion Kinossa sairastapauksen tuuraajana. 14-vuotiaana hankin kotimme autotalliin oman teatteriprojektorin. Isän auto sai useasti tyytyä pihalla olemiseen, kun autotallissa pyörivät Kinosta salaa papalta lainatut elokuvat.
17 – vuotiaana olin puoli vuotta vakituisena koneenhoitajana Paimiossa, ja heti 18 täytettyäni ryhdyin myös vastuunalaiseksi teatterin hoitajaksi vuonna 1988 pappani jäätyä eläkkeelle 80-vuotiaana. Vuoden 2005 alusta tuli tilaisuus vuokrata Salosta kaksisalinen elokuvateatteri Bio-Salo, ja tartuin tilaisuuteen. Vuonna 2006 ostin Bio-Salon kokonaan itselleni. Salon lisäksi jatkoin edelleen Paimon Kinon hoitamista kesään 2013, jolloin riitaisuuksien vuoksi lopetin työskentelyn siellä. Vuotta myöhemmin avasin Paimoon oman teatterin joka sai nimekseen Bio Stara. Tämä teatteri laajeni kaksisaliseksi vuonna 2017. Vuonna 2021 rakennettiin Bio-Saloon kolmas sali. Marraskuussa 2024 tuli tilaisuus lähteä vetämään Somerolle elokuvateatteri Bio Jukolaa: sinne siis entisten lisäksi! Nyt ”teatteriketjuni” käsittää kolme paikkakuntaa: Salo, Paimio ja Somero. Tämän isommaksi se ei enää todennäköisesti laajene, sillä nyt on yhdelle miehelle ihan riittävästi hommaa.
Kaikki nämä vuodet olen samalla ollut koko ajan kiinnostunut elokuva-alasta ja sen historiasta. Olen vieraillut Suomen elokuva-arkistossa (nyk. Kavi) ja sen elävän kuvan museossa. Suomen elokuvateatteriliiton hallituksen varajäsenenä olen ollut 2003-2024. Paimion Kinon historian olen tallentanut itselleni sekä myös lehtijutuksi vuonna 1995. Salon elokuvateattereiden historian kirjoitin paikalliseen sanomalehteen vuonna 1996. Erkki Riimalaa autoin ”Valkokangasta vastapäätä” -teoksen tietojen hankinnassa myös.
Paimion Kinon ja omien teattereiden ohella olen ollut nuorempana esittämässä elokuvia tuurausluontoisesti mm. Taalintehtaan Bio Ponyssa, Vehmaan Kuva-Tähdessä, Kauttuan Kuvassa Eurassa, Taivassalon elokuvissa, jne. Filmiä olen ollut pujottamassa Vammalan Bion Dresdeneihin, Tampereen legendaarisen Kino-Palatsin Ernemann kaseihin ja jopa Puolassa Varsovan Kino Skarpan Warimaxeihin. Myös Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Turussa olen yhtenä vuonna ollut esittämässä jokusen näytöksen. Sisältyypä kokemuksiin vielä yksi ulkoilmaesitys matkakoneella Turun messukeskuksen pihalla.
Melko elokuvaista elämäni on ollut. Suomalaisen elokuvan Festivaalin toimintaan olisi ollut mukava osallistua enemmän, muutaman festarinäytöksen sentään pääsin esittämään Teatteri Sudessa Ernemann kympeillä. Hieno kokemus sekin.
Historiankirjoitusta Turun elokuvateattereista haaveilin myös kauan, ja se toteutukin sitten vuonna 2005, sopivasti 100 -vuotisjuhliksi. Nyt tein Juri Nummelinin aloitteesta tein täydennysosan viimeiseltä 20 vuodelta ja kokonaisuus saatiin kirjaksi!
Mutta miten alkuperäinen kipinä elokuvateattereihin minussa syttyi… se oli isoisä Väinön ja ennenkaikkea isäni Jukan ansiota. Hän otti usein minut mukaan iltaisin Kino-Palatsiin kun pyysin., vaikka kaikki työkaverit ei ehkä tästä kovin pitäneetkään. Muistan myös, kuinka 13 -vuotiaana sanoin isälle, että lähdetään kiertämään Turun konehuoneet. Niin ukko otti kameran ja pari reissua tehtiin. Siitä tuloksena tässäkin julkaisussa olevat 1984 otetut konehuonekuvat.
Parasta mitä isä voi tehdä, on tukea ja olla läsnä asioissa joista lapsi on kiinnostunut. Kiitos tästä sinulle isä.
Salossa 5.7.2025
Jari Mäkilä